Toimintaa

Etusivullamme on päivitetty ohjelma!

Täältä näet joitakin vuoden 2025 tapahtumista.
 
Ekumeeninen retki Espooseen 3.4. 


Matka Marolan pysäkiltä alkoi aurinkoisissa merkeissä, tulossa oli valoisa päivä. Pysähdyimme pullakahveille Kannelmäen Kahvipuotiin, josta suunta kohti Espoon Tapiolaa ja Pyhittäjä Herman Alaskalaisen kirkkoa. Ihastuttavaa  ja värikästä ort kirkkoa esitteli opas Joonas. Edellisen lähes vastakohtaiseen, arkkitehtoonisesti pelkistettyyn Tapiolan ev.lut kirkkoon tutustuimme myös opastettuna. Lounas merimaisemissa, Juri Deli Keilarannassa, josta matkasimme Akseli Gallen Kallelan museoon. Erityisesti Aleksandra Ionovan näyttely kiinnosti matkalaisia, koska ko.taiteilija on asunut ja vaikutanu myös Lahdessa. Kauniissa ja lämpimässä, +17 säässä retki päättyi Mäntälän Tuottajatorin kautta lähtöpaikkaan, Marola pysäkille, jossa 38 iloista matkalaista kiitteli sisältörikkaasta retkestä. 
 

 

 

Uutta toiminnassamme oli Luova kirjoittaminen, joka toteutettiin kolmessa osassa. 1. kirjoituspäivä oli  8.2. klo 9:30 - 16:00 Nnky:n salilla, Vapaudenkatu , 2. kirjoituspäivä 8.3. klo 9:30 - 12:30 Kirkkokatu 5 ja 3.kirjoituspäivä myös Nnky:n salilla. 1. ja 3. päivää ohjasi FT Anna Liisa Karjalainen, aiheena Oma elämäkerta. 2. kirjoituspäivä ei toteutunut, koska sen vetäjä, sanataiteilija LeaLiisa Kivikari oli sairastunut, ja runopäivä siirretään tulevalle syksylle. Oma elämäkerta- kirjoittamine kottiin sisällöltään antoisaksi ja innostavaksi. Kurssille osallistui 11 hlöä, joiden olis tarkoitus siirtyä myös 3.osioon, mutta tiedottamisesta ja muistuttamisesta huolimatta kirjoittajia oli vain 7+1 uusi. Olivat unohtaneet ilmoittaa peruuttamisesta, mikä oli harmillista sikälikin että päivään sisältyi mm aamukahvit, lounas ja iltapäiväkahvit jotka oli varauduttu tekemään 11+ 1:lle. 

Tule Karirantaan lauantaina 14.6. klo 10-13 

Tämä retki on helmikuussa peruuntuneen Luova Kirjoittaminen 2 tilalla, 
ja nyt toteuttu yhteistyössä Lahden Runomaratonin kanssa!
Vielä ehdit kun toimit nopeasti ilm nnkylaht@gmal.com

LASTEN KESÄKERHO 
tarjoaa mukavaa tekemistä ja kivaa ajavietettä n 10-12 v lapsille 2.-6.6. j 9.-13.6. klo 10-14
Luvassa taidetta, pelejä, leikkejä, retkiä sekä välipala. Ensimmäinen viikko on taide- ja köksäpainotteinen, toisella viikolla retkiä ja leikkejä. 
Hinta 5€/päivä, 20€/viikko ja 35€/2 viikkoa. Ilmoittautumiset ja tiedustelut nnkylahti@gmail.cm tai tekstviestillä 050 545 3038.

 

Retki Loviisaan 3.6.

Ohjelmassa oli Labbyn kartano, kierros kartanossa ja kartanon alueilla sekä kahvit nokkospiirakan kanssa, tervetulodrinkkinä kuusenkerkkäjuoma. Isäntäväki Juha ja Emilia Näre ottivat ryhmämme viraanvaraisesti vastaan. Taiteilija Riitta Nelimarkan Bongan linnassa opastettu kierros. Loviisan linnoitus, lounas, Alakaupungin puutaloalue ja sataman alue. Menomatkalla pysähdymme Malmgårdin Kartanopuodissa. Osallistujia 36. 
 
Voimasiskot-ryhmä kokoontui tammi-toukokuussa 9 kertaa, mukana oli 6-8 hlöä/kerta.
Rouvasväen kerho: 18.9. Korumuotoilija Nanna Salmi, aiheena Nanna Salmen työhistoria ja korut
 

 

Museo- ja kirkkoretki Heinolaan ti 16.9.2025
Lähtö klo 10 Marolan pysäkiltä, RuotiBus, paluu n klo 16 . Retkiohjelmassa oli  Heinolan taidemuseo ja kaupunginmuseojossa muotoilija Ritva-Liisa Pohjalaisen laaja 50-vuotisjuhlanäyttely pukuja, lasia, koruja. Näyttely on auki viimeistä viikkoa, joten vielä ehdit!  Kahvila Käki, jossa nautimme ruokaisat kahvit. Kahvittelun jälkeen siirrymme Käkisalmimuseoon, josta Heinolan kirkon ja historiallisen Vanhan pappilan esittelyyn. Retken hinta jäseniltä oli 35€, muut 40€, sis. kuljetus, kahvit ja pääsymaksut. Hinta edellyttää 25 osallistujaa. Järjestäjinä Lahden Nnky, Eloa ja iloa taiteista ja Salpausselän seurakunta, lähetys- ja aikuistyö. Mukana oli 31 osallistujaa.

Renkomäen kylän historiaa
Ke 24.9., lähtö kimppakyydein Nnky:ltä. Renkomäen seurakuntakoti ja Monitoimitalo Aura, kirjasto.Kotimuseo Wilman Aitta, jossa kahvit. 
Wilman Aitta on Renkomäen kylämuseon vanha aitta, jossa esitellään Renkomäen kylän historiaa ja talonväen käyttöesineitä.
Aitta sijaitsee kodinomaisessa miljöössä ja sen kahdessa kerroksessa voi tutustua yli sadan vuoden takaiseen arjen työhön ja elämään. 
Hinta 15 €, lähtijöiden lukumäärästä riippuen. Ilmoittaudu 19.9. mennessä nnkylahti@gmail.com tai tekstiviestillä 050 3409 309

Rouvasväenkerho syksyllä 2025: 
18.9. Korumuotoilija Nanna Salmi, aiheena Nanna Salmen työhistoria ja korut

JÄRJESTÖPÄIVÄT ETÄYHTEYDELLÄ  4.10.2025
Järjestöpäivät toteutetaan yksipäiväisenä etätapahtumana la 4.10. klo 10-17
Lahden Nnky:n salilla, Vapaudenkatu 8. 
Tapahtumaan ovat tervetulleita kaikki yhdistyksen jäsenet.
Laita siis päivä jo kalenteriin ja tule paikalle!

Päivä sisältää mm 

Yhdenvertaisuus ja moninaisuus järjestötoiminnassa - koulutuksen ja
Kamalien äitien 20-juhlavuoden juhlistamista! 

Kaikille avoin esiintymisestä kiinnostuneille aloittelijoille!
Draamaryhmässä oppii esiintymisen perustaitoja rennosti ja hauskasti. Luomme yhdessä seikkailuja,
keksimme hahmoja ja kerromme niistä näyttelemällä. Improvisaatiota, teatteriharjotteita, pikku esityksiä,
jotka vahvistavat ilmaisua ja ryhmätyötaitoja.
Ohjaajana nuori, kokenut teatteriharrastaja Taika. Ryhmä kokoontuu 10 kertaa.
Hinta 20 € Ilmoittautumiset nnkylahti@gmail.com tai tekstiviestillä 050 596 9645
Mikäli teidän nuorenne voisi innostua ja hyötyä aiheesta, niin rohkeasti kokeilemaan!

Adventtiretki Hämeenlinnaan

Jean Sibeliuksen syntymän 160-vuotisjuhlavuoden merkeissä ke 26.11.2025 
on täynnä!
Muistin virkistämiseksi:
Lähtö on ke 26.11. klo 10 Marolan pysäkiltä Ruotibussilla, ja paluu n. klo 16.30.
Mukana 50 hlöä
 
UNELMAPÄIVÄ
2.12. Nnky:n salilla klo 18 - 19:30
Joululaulujen ja -tarjoilun lomassa osallistujien esittämänä joulurunoja, lauluja,
soittoa, joulumuistelmia, unelmien toteutumisia. 
Ilmoittaudu 28.11. mennessä 
nnkylahti@gmail.com 

Tervetuloa!
 
TUOLIJUMPPAA TIISTAISIN 
klo 10-11
18.11, 25.11., 2.12.
Ohjaajana Liisa Jäätmaa. 

Jäsenet 2€ /kerta, ei jäsen 3€/kerta. Tervetuloa!
 
Hei puutarhaystävät!
Kokoonnumme taas
 PERINTEISEEN SADONKORJUUJUHLAAN
vaihtamaan kuulumisia ja nauttimaan satokauden herkkuja nyyttikestien merkeissä.
Tilaisuus on keskiviikkona 15.10. klo 17-19
Tänä vuonna kokoonnumme 
NNKY:n kauniissa juhlasalissa, Vapaudenkatu 8a, Lahti.
Tilaisuus on maksuton.
Pyydän ilmoittautumaan juhlaan Pirjo Jokiselle pirjopipsa.jokinen@gmail.com
Voit tuoda tullessasi yhteiseen pöytään satokauden antimia, salaattia, piirakkaa, mehua ym tai koristeita pöytiin. 
Voit myös tulla muuten vaan.
Sydämellisesti tervetuloa!

Tilaisuus on yhteinen Hämeen puutarhamarttojen, Lahden Puutarhaseuran, 
Hyötykasviyhdistyksen Päijät-Hämeen alueosaston ja Lahden NNKY:n kanssa.

VIERAANVARAISUUSILTA
to 9.10. klo 17 Salpausselän Kirjailijat ry:n hallitus ja jäenet on kutsuttu Nnky:lle vieraanvaraisuusiltaan. 
Emäntinä Minna Saarelma-Paukkala, Raija Heikurinen ja Marja Äikäs

15.10. käynnistyy NNKY:n ryhmänohjaajan opintopolun pilotti Howspace-oppimisalustalla!
Jos olet kiinnostunut ryhmän ohjaamisesta- lämpimästi tervetuloa  mukaan!

Pilottiin ehtii liittyä mukaan vielä tämän viikon ajan, ilmoittautuminen tästä linkistä: https://link.webropol.com/s/vertaisohjaajanpolku2025

Jos siis koet olevasi vapaaehtoinen, joka haluaisi perustaa ryhmän, mutta aiempaa kokemusta tai osaamista ryhmän ohjaamisesta ei ole, tarjoaa ryhmänohjaajan opintopolku oppia ja evästä ryhmän ohjaamisen tueksi. Opintopolku sopii myös kertaukseksi ryhmän ohjaamiseen liittyvistä asioista ennen uuden ryhmän aloittamista. Ryhmänohjaajan polun voi suorittaa omassa tahdissa 15.10.–12.11.2025 välisenä aikana helppokäytöisellä Howspace-oppimisalustalla. Polkuun kuuluu mm. omatoimista materiaaliin perehtymistä, tehtävien ja harjoitusten tekemistä sekä polun osallistujien yhteinen (vapaaehtoinen) verkkotapaaminen.
Nyt on upea mahdollisuus tulla testaamaan ja kehittämään yhdessä NNKY-ryhmänohjaajien oman opintopolun ensimmäistä versiota!

LUENTO

18.11. klo 18 Nnky:llä
Yhteistyössä Lahden Kartanon ystävät ry kanssa
FT Leena Hannula luennoi aiheesta
Antiikki, uskonto ja metaforat renessanssin taiteessa

Renessanssin aikana ihmiset hakivat lohtua uskonnosta samalla kun he pyrkivät havainnoissaan luonnontieteelliseen totuuteen. Taide oli mielenkiintoinen sekoitus antiikin ihannointia kuin uskon julistusta. Michelangelo tunnettiin tarkasta yksityisyyden vaatimuksesta, kun hän maalasi Viimeisen ehtoollisen ja Sixtuksen kattomaalauksen.  Hän valmisti teokset samanaikaisesti Rafaelin kanssa. Taiteilijoiden elämänkerrasta kirjoittanut Vasari kuvaili Rafaelia näin:

"Luonto antoi hänelle täydellisen vaatimattomuuden ja hyvyyden sellaisena kuin sen joskus näkee ihmisissä, joiden muita ystävällisempää humaanisuutta somistaa viehkeä kohteliaisuus, niin että he käyttäytyvät suvaitsevasti ja miellyttävästi kaikenlaisten ihmisten seurassa ja minkälaisissa tilanteissa tahansa.

Tutustumme kuvien symboliikkaan ja uskonnon vaikutukseen taiteessa. Kahvi/teetarjoilu 

 

 

Vieraanvaraisuus jatkuu mm seuraavien yhdistysten kanssa:
Lahden Hyötykasviyhdistys
Lahden Kartanon ystävät
Lahden ortodoksinen srk
Päijät-Hämeen Taidemuseoyhdistys
Salpausselän Kirjailijat ry

 

 

 

 

 

 

 

 

Yhteistyökumppaneiden retkiä ja tilaisuuksia:

Lahden Puutarhaseura to 29.5. klo 9:30 - 13:00 (helatorstai) Lahden Hankkijan pihalla, Merrasjärvenkatu 3, Lahti 

Vieraanvaraisuus-projekti jatkuu 6.5. klo 14 Nnky:n salilla. 
Kutsuttuna ovat Lahden Seudun Sotaorvot Tervetuloa mukaan kaikki Nnky-läiset! 
Kutsumme keväällä uusia yhdistyksiä keskustelemaan mahdollisista yhteisistä projekteista. Jatkamme yhteistyöllä niiden yhdistysten kanssa, joiden kanssa jo loimme yhteyksiä.

Ainopuiston teatteri Ainopuiston teatteri esittää kesäkuussa Lahden Upseerikerholla Timo Taulon kirjoittaman ja ohjaaman näytelmän vuoden 1944 tapahtumista Eversti ja Tornan tyttäret " Koti, uskonto ja asekätkentä"  Liput 28€/hlö. Käsiohjelma sisältyy lipun hintaan. Lahden Nnky on varannut 15 lippua, jotka on lunastettava 30.5. mennessä.

 

ELOA JA ILOA TAITEISTA 

Vierailu Teemu Kosken Galleriaan Nastolassa ma16.3.
Lähtö ko 13 Nnky:lä, paluu n klo 15
Kimppakyytimaksu.
Ilmoittaudu 9.3. mennessä nnkylahti@gmail.com 

 

 

 

 

 

 

 

 
 
 

 


Yhteystiedot

Lahden NNKY ry

Vapaudenkatu 8
15110 Lahti





050 545 3038 yhteys vain tekstiviestillä
klo 15 jälkeen 050 596 9645
FB:ssa Sisko NnkyLahti